Ülle -16 kg

Ennen

Jälkeen

Kuulin Cambridgestä työkavereilta ja näin heidän onnistuvan. 

Olen ollut epävarma ja tyytymätön omaan vartaloon. En ole halunnut katsoa edes peilistä itseäni. Päätin aloittaa laihdutuksen kun näin oman kuvani peilistä.

Tutustuin enemmän Cambridgeen ja ajattelin, että saisin tällä tavoin tuloksia sekä oppisin syömään oikein.

Tämä on ollut helppoa painon pudotusta, keitot ja pirtelöt ovat hyvän makuisia. Ne ovat myös helppo ottaa mukaan matkoille.

Painon pudotus on vaikuttanut koko elämääni erittäin paljon. Vaatekaappi on saanut täysin uuden sisällön ja sitä täyttääkin nykyään paljon mieluummin uusilla vaatteilla.  Jaksan tehä kaikenlaista heti aamusta lähtien ja tuntuu ettei energia lopu ollenkaan.

Olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin

Valmentaja oli tosi iso osa laihdutusprosessia. Tuskin olisin onnistunut painonpudotuksessa ilman valmentajaa. Joka tapaamisella sai uutta potkua ja energiaa jatkaa. Olen valmentajani ansiosta saanut ja omaksunut uudet, terveelliset elämäntavat.

Ülle -16 kg

Valmentaja: