Tiina -34 kg

Ennen

Jälkeen

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ”pullukka” ja ikuinen laihduttaja, olen aikaisemmin onnistunut pudottamaan painoani 20-25kg mutta niinpä kilot on ilmestynyt takasin. Työpäiväni yrittäjänä ovat melko epäsäännöllisiä ja illan virkkuna venyy jopa yömyöhään ja myös syönyt kokoajan siinä rinnalla joka on ollut  mm. leivän, jogurtin, majoneesipohj. salaattien jne. naahimista pitkin päivää ja lämmin ateria jäi monesti väliin . Kaupassa ostoskärrystä yleensä löytyi ainakin pullaa ja suklaalevy ja niitä sitten illasta oli kiva mutustella mutta olotila sen sokerihumalan jälkeen oli kaikkea muuta kuin ihana.

Syksyllä 2014 silmiini osui lehtimainos cambridgen laihdutusohjelmasta ja menin heidän nettisivuille tutustumaan minkälainen tämä on ja näin kuinka hyviä tuloksia laihduttajat oli saanut,  päätin siltä istumalta nyt tämä makean mässäily loppuu ja soitin Merjalle ja  varasin ajan mahdollisimman nopeasti etten ala perua päätöstäni.

Yllätyin kuinka ensimmäisen hankalan viikon jälkeen olikin helppoa ja tuloksia näkyi nopeasti. Taso-ohjelman avulla oppi  syömään säännöllisesti ja terveellisesti, löysin ruokavaliooni myös kasvikset, vihannekset ja marjat,  opin myös seuraamaan kalorimääriä. Cambridgen tuotteet ovat hyviä,  minulle tärkeän aamupuuron syöntiä sain jatkaa edelleen cambridgen puurolla, myöskin makean himoon korvikkeita tuotteista löytyy hyvin. Säännöllisellä käynnillä valmentajani luona punnituksen ja rasvaprosentin mittauksen lisäksi saan hyvin kannustusta ja vinkkejä laihdutusta askarruttaviin kysymyksiini.

Tavoitteeni jonka aluksi asetin olen jo ylittänyt ja saanut painoni 34 kg kevyemmäksi ja nyt työni jatkuu ei niinkään enää pudottaa kiloja vaan saada pysymään kilot pois. Tämä mahtava, kevyt ja energinen olotila  on niin fyysinen kuin henkinen. Minulle liikunta on kausittaista välillä huvittaa ja välillä ei mutta nyt täytyy vielä sekin saada enemmän kuvioon mukaan. Cambridgen tuotteita aion jatkossakin pitää kaapissani niillä on helppo korvata  terveellinen ruoka esim. jos ei kiireessä ehdi kokata, myöskin valmentajani luona käyn kontrollissa näin pysyy hyvin kilot kurissa ja taso-ohjelmakirjasta katselen edelleen ohjeita.

Vaatteetkin jouduin aikaisemmin valikoida isojen tyttöjen osastolta mahdollisimman peittäviä mutta nyt on hieno tunne kun voi katsella normi vaatteita.

Myöskin tuttujen huomatessa laihtumiseni ja heidän positiivinen kannustus vie minua eteenpäin.

Tämä on ollut loppujen lopuksi lyhyt ja antoisa aika jolloin olen päässyt nykyiseen kokooni ja ilman suurempia tuskia, suosittelen kaikille painonsa kanssa kamppailleille!

Valmentaja: