Pia -22 kg

Ennen

Jälkeen

"Hei, olen Pia ja olen sokeriaddikti. Eikun.. Entinen sokeriaddikti! Karkki oli hyvää, jätski oli hyvää, kakku oli hyvää… Mutta niin pahasta. En ole koskaan ollut pahasti ylipainoinen, lähinnä normaalipainon loppupäässä tai lievän ylipainon alueilla (69-72kg), jos virallisia linjoja on uskominen. Koskaan aikuisiällä en kuitenkaan mikään pienikokoinen ole ollut.

Pari vuotta sitten homma lähti kuitenkin hieman lapasesta, kenties stressi+tunnesyöminen-kombinaatiosta ja lyhyessä ajassa tuli 7-10kg lisää. Tuolloin ryhdyin omatoimisesti atkinsille ja suht vähin vaivoin nuo 10 kiloa suli pois. Touhu loppui siihen, että kyllästyin täysin vetämään samoja ruokia, ja se että himoitsin mm. puuroa ja leipää, mitkä olivat ehdoton no-no. Niinpä sitten aiempaa nopeammin kahmin 15 kiloa lisää, eli jäin pudotuksessa pahasti miinukselle ja kaapissa oli aiempaa isompia vaatteita.

Olin aiemmin kuullut Cambridgesta kollegan kokemuksien kautta, mutta saamaton ja ihmiskammoinen kun olen, en saanut missään vaiheessa uskallusta ottaa yhteyttä pelottavaan ja vieraaseen ihmiseen, potentiaaliseen valmentaja-ehdokkaaseen. Ongelma ratkesi kuitenkin heppahommien yhteydessä, kun avautui mahdollisuus yhdistää ratsastus ja Cambridge ja valmentaja olikin helposti lähestyttävä. Kun vaihtoehto tarjottiin hopeavadilla ja yhdistettynä nelijalkaisharrastukseen, oli paha kieltäytyä, eikä uskalluksen puutteelle jäänyt tilaa. Timmi ratsastaja ryhmä toteutetaan yhteistyössä Karlvikin ratsastuskoulun kanssa.

Aloitin Marjan valmennuksen alla syyskyyn alussa, jolloin tutustuttiin ohjelmaan, asetettiin tavoite, katsottiin lähtöarvot ja sain ensimmäiset Cambridge-ruuat mukaan. Alkuperäinen tavoite oli 15kg, että saisin ainakin pois nuo aiemmat mitä oli tullut lisää. Itselleni tuntui hieman omituiselta antaa omat syömiset jonkun toisen käsiin, miten joku ulkopuolinen voisi tietää mikä minulle on hyväksi? Voinko luottaa valmentajan ohjeisiin? Uuteen ihmiseen luottamisen lisäksi oli siis toinenkin ongelma: aatteet ruokavalion suhteen menivät ristiin, suosin mieluummin puhdasta luonnollista ruokaa, kuin muunneltua, tuotteita joista jotain on poistettu tai jotain on lisätty. Tietenkin, samalla joutui vastatusten oman kaksinaamaisuuden kanssa: karkki ja jätski on ok. NOT! Kaikki epä-ruoka oli myös vinksauttanut ateriakoot ja –rytmin päin pöpelikköä, joten valmentajan mukanaolo tuskin hallaa tekisi. Tarkoituksena on siis myös opetella miten syödään: missä määrin ja mitä, jotta voi edetä kohti omien arvojen mukaista syömistä kohtuudella. Tässä iässä ja vieläkään ei osaa!

Aloitin Cambridgen tasolta 2. Tällä tasolla meni reilu viikko. Toisen tason ohjelma oli selkeä: selkeät määrät miten paljon syödä Cambridgen omia aterioita ja miten paljon ottaa lisäravintoa muista tuotteista. Ensimmäiset pari viikkoa tuntui että on jatkuvasti nälkä, minkä pystyi jotenkin jättämään huomiotta koska ensimmäisen viikon aikana lähti 4,5kg oman vaa’an mukaan. Pääosin nesteitä, mutta puntari ei siitä välitä.

Kolmostasolle siirryttyä painon putoaminen hidastui, mutta selityskin tälle löytyi: olin skipannut proteiinipitoisen välipalan. Olin kuvitellut, että välipalat ovat ihan jotain höpöjuttuja: lapset syövät välipalaa, koskaan aiemminkaan en tällaisia ollut vedellyt. Otin sitten kuitenkin välipalan mukaan päivän ohjelmaan, eihän ollut mitään menetettävää, ja kappas, niinpä se lähti taas puntarin viisari laskemaan.

Tässä kohtaa vasta huomasin valmennuksen merkityksen: en olisi itse tajunnut välipalan roolia painon junnaamiseen. Joskus siitä on vain niin paljon apua, kun on joku ulkopuolinen joka katsoo tilannetta tuorein silmin, ilman että on elänyt samassa kehossa paino-ongelmaisen kanssa, puhumattakaan siitä että asioiden on oikeasti oltava valmentajalla hallussa että voi spotata tällaisen oleellisuuden.

Olin kuvitellut olevani ravitsemussivistynyt, mutta tämä tilanne todisti että olin ollut vain haaveillut tietäväni. Tämä oli se käännekohta, jossa huomasin, että voin oikeasti jättää ruokamääristä ja –ajoista huolehtimisen jollekin toiselle. Ryhmätapaamiset puolestaan ovat toimineet tiedonjanon sammuttajina, kun on mahdollisuus kuulla toisten kokemuksia, vaikeuksia ja ilon hetkiä. Omalla kohdalla ei aina tule törmättyä vastaaviin tilanteisiin kuin joku toinen, mutta siitä huolimatta on mahdollista saada tietoa siitä mitä mahdollisuuksia on.

Puhtaasti teknisestä näkökulmasta valmennus on auttanut siinä, että kehonkoostumusmittauksien avulla näkee missä muutokset tapahtuvat ja tapahtuuko niitä silloin kun tuntuu että kaikki tuntuu junnaavan paikallaan. Odotan toisaalta pelolla, toisaalta mielenkiinnolla Cambridgen loppuvaiheita, sillä olen orjallinen sääntöjennoudattaja, joka tällaisissa asioissa toimii tasan niin kuin sanotaan. Tämän vuoksi minulla ei ole ollut ongelmia pysyä tason vaatimuksissa, mutta kauhulla odotan hetkeä, jolloin saan itse päättää mikä on ”kohtuus”: arvioin sen aivan liian optimistiseksi. Opeteltavaa on vielä paljon ajattelutapojen osalta, mutta uskon ja toivon että valmennus tulee kitkemään tuon ongelman, kun saa apua oman pään ulkopuolelta kohtuuden määrittelyyn.

Nyt olen ollut Cambridgella noin kolmisen kuukautta ja oman – valmentajan puntaria suopeamman – puntarin mukaan on tähän mennessä lähtenyt 14,5 kiloa. Käyn itse rutiininomaisesti joka aamu vaa’alla, millä on riskinsä ja hyötynsä. Kun paino pysyy samana tai nousee, alkaa angstaus. Plussaa on kuitenkin se, että samat rajapyykit, kuten jo saavutettu -10kg voi saavuttaa kahteen kertaan, kun tulee tarkistettua paino niin kotona, kuin myös valmentajaa tavatessa. Valmentajan puntarin näyttäessä miinus-kymmentä, halusin myös nostaa hieman tavoitetta: haluan tietää miltä tuntuu painaa 65kg, mitä en ole koskaan aikuisikäni aikana ollut.

Kevyimmilläni olen ollut 69kg, ja sekin lukion ensimmäisellä luokalla, mistä on jo hyvä tovi aikaa. Tällä hetkellä himmaillaan 73kg:n paikkeilla kotipuntarin mukaan, joten kovin paljoa ei enää jäljellä ole. Fysiologisina vaikutuksina on ollut kiva huomata, että tasapaino hevosen selässä on parantunut, koska keskivartalossa ei ole enää niin paljon lihaksilla hallitsematonta massaa. Vaatekootkin ovat pienentyneet niin että on täytynyt jo hankkia jotain uutta isoiksi jääneiden paikalle. Osittain lääkityksen sivuvaikutuksina haukottelen paljon ja se on vähentynyt jonkin verran, mikä saa olon tuntumaan virkeämmältä. Aamulla on paljon virkeämpi olo heräämisen jälkeen, joten aamutoimetkin saa hoidettua lähes heränneenä!

 

Valmentaja: Marja Juntunen