Päivi -9 kg

Ennen

Jälkeen

Kun vuosia tuli "matkamittariin", alkoi kilojakin kertyä. Minulle, joka olin aina ollut timmi ja melko urheilullinen. Mutta peili alkoi näyttää toista. Jotain tarttis tehdä! Sattumalta näin Cambridgen esitteitä ja ne jäivät jotenkin muhimaan tuonne alitajuntaan. Sitten kun muutaman kuukauden päästä näin messuilla Cambridge-osaston, kuin magneetin tavoin se veti minut puoleensa. Siellä tapasin valmentajani Jaanan, jonka kanssa sovittiin tapaaminen seuraavalle viikolle. Siitä alkoi Cambridge-taipaleeni.

Kieltämättä alku oli hankala. Ensimmäisellä viikolla oli vetämätön olo, nälkä ja paleli, vaikka oli kesän alku. Mutta sitkeästi jatkoin ja hyvä olo alkoi kasvaa ja kilot tippuivat. Näin meni mukavasti useampikin viikko. Mutta sitten tuli kesäloma, kesälomareissut herkkuineen, mökkielämä jätskeineen ja makkaroineen. Cambridge jäi. Ilmoitin Jaanalle, että nyt pidän vähän taukoa. Kilot eivät onneksi tulleet ropisemalla takaisin. Eivät ne kyllä lähteneetkään, vaikka yritin jos jonkinlaista konstia. Koetin 5:2-dieettiä, sillä tuloksella että lihoin, koska se aiheutti minussa ahmimista!

Ei auttanut kuin ottaa puhelin käteen ja soittaa Jaanalle: apua! Ja takaisin ruotuun, Cambridgeen taas marraskuun alussa. Ohjelmaa vähän viilattiin minulle sopivammaksi. Ja hyvinhän ne kilot lähtivät taas tippumaan, ekalla viikollakin peräti 2 kiloa, mikä on tosi hyvin koska aloitin 2-tasolta ja olen aika pienikokoinen. Nyt päätin, että en luovuta ennen kuin saavutan tavoitepainon. Ja näin kävi - ennen joulua oli lähtenyt 6 kiloa, eli kokonaispudotus 9 kiloa. En voisi olla tyytyväisempi! Kiitos Jaanalle tuesta ja tsemppauksesta! Yhdessä on pähkäilty ateriarytmiä ja tehty ruokalistoja ja naurettu tätä elämän ihanuutta ja kurjuutta.

Voin suositella lämpimästi Cambrigdea kaikille niille, joilla pudotettavaa on enemmän tai vähemmän. On hintansa väärtti.

Valmentaja: Jaana Jauhiainen