Merja -24 kg

Ennen

Jälkeen

Hei, olen Merja, 49 v. yrittäjänainen Nilsiästä. Ammattini on paljolti istumatyön tekemistä autoilun parissa.

 Kiinnostuin painonpudotuksesta tasan vuosi sitten, koska terveys piti laittaa kaikkien asioiden edelle. Työterveystarkastuksessa käytyäni huomattiin, että kaikki ei ole hyvin. Minulla oli veriarvot huonot, verensokerin paastoarvo oli 8, verensokeri verenpainelääkityksellä kohdallaan ja astma on ollut vuodesta -93.

 Ajattelin ensin, että en voi alkaa syömään ja juomaan pussiruokia, ja että vielä lisäksi juoda runsasta vesimäärää vuorokaudessa, mutta kun vaaka näytti 102,9 kg, päätös painonpudotuksesta lähti käyntiin.

 Tilasin ajan Susannalle, Cambridge-valmentajalle, joka järjesti minulle pikaisesti ensitapaamisen. Sain hyvän alun uudelle elämälle, jossa olen nyt hyvässä vireessä ja paino on pudonnut 25 kg! Kun siirryimme ohjelmassa eteenpäin, niin suuri merkitys oli valmentajan ohjeilla ja sillä, että niitä tulee noudattaa, niin kyllä se paino putoaa ihan varmasti.

Houkutuksia tuli matkan varrella vastaan, mutta ne piti voittaa omalla itsekurilla. Esim. kahviossa vieressä oleva henkilö otti hienon leivoksen. Minä olin päättänyt ottaa myös leivoksen. Minun leivokseni oli keitetty kananmuna, jonka söin lusikalla kahvin kera. Kalorit jäivät aika pieniksi tässä kananmunaleivoksessa. J

 Liikunnan merkitys on myös hyvin tärkeä osa painonpudotuksessa. Itse aloin kävellä pieniä matkoja 0,5-2 km ja sitten kun aloin saada kuntoa, kävelymatka kiiti jo 4 km. Nyt pystyn kävelemään helposti 5-10 km. Kävelylenkillä saa aikaa ajatuksille ja myös järjesteltyä omaa aikaa itselle.

 Perhe on ollut täysillä mukana tässä painonpudotuksessa. Äitienpäivälahja oli täydellinen, sain polkupyörän ja kypärän lahjaksi. Lapset olivat ostaneet henkilövaa’an, jolla käyn säännöllisesti ja tarkkailen painoa. Työ- ja vapaa-ajan ympäristöstä on tullut hyvä tuki, joka on kannustanut menemään eteenpäin.

 Kaikki päivät eivät ole olleet helppoja painonpudotuksessa, vaan olen joutunut jopa taistelemaan herkkuja vastaan ja olen ollut itse voittaja. Tärkeitä asioita on, että ruoan annoskoko on oikea ja että ruokailu on säännöllistä ja monipuolista.

 Vaateostoksilla on ollut ilo käydä, koska vaatekoko on nyt jo normaali 40-42, kun ennen painonpudotusta koko oli 46-52… Viiteen kuukauteen minulla ei ole ollut verenpainelääkitystä! On ilo kiittää, että minulla on ollut oikein ihana valmentaja, joka on osannut ohjata kovapäistä asiakasta ja saanut pysymään oikeilla raiteilla. Isot kiitokset Susanna von Becker! Tästä on hyvä jatkaa oikeaan suuntaan.

Valmentaja: Susanna von Becker