Satu -50 kg

Ennen

Jälkeen

Olen koko elämäni ajan, aina pienestä pitäen ollut isokokoinen, roteva ja tukeva tyttö. Pari vuotta sitten keväällä saavutin kuitenkin pohjalukemat - olin painavampi kuin koskaan ennen; ylimääräistä oli yhden normaalipainoisen naisihmisen verran. Puolivillaiset elämäntavat, yliopisto-opiskelijan kiireiseen arkeen totutteleminen sekä etenkin ulkomailla edellisenä syksynä vietetty vaihtoaika olivat tehneet tehtävänsä. En ollut lainkaan innostunut liikunnasta enkä osannut tai jaksanut kiinnittää huomiota ruokavaliooni - syöminen ei ollut mitenkään säännöllistä, mikä johti suuriin annoskokoihin ja huonoihin valintoihin, enkä juonut vettä läheskään tarpeeksi.
Ajatus muutoksesta kiehtoi ja olin pyöritellyt sitä mielessäni jo pitkään. Toimeen tarttuminen oli kuitenkin liian hankalaa - päämäärä tuntui täysin saavuttamattomalta, enkä oikeastaan uskonut, että pystyisin tekemään asialle mitään. Ylipainoa oli jo aiemmin yritetty nujertaa ravitsemusterapian avulla ja fysioterapeutin jumppaohjeilla, mutta lupaavaa alkua pidemmälle en ollut koskaan päässyt. Itseluottamus ei siis ollut huipussaan.

Ajatus muutoksesta kiehtoi ja olin pyöritellyt sitä mielessäni jo pitkään. Toimeen tarttuminen oli kuitenkin liian hankalaa - päämäärä tuntui täysin saavuttamattomalta, enkä oikeastaan uskonut, että pystyisin tekemään asialle mitään. Ylipainoa oli jo aiemmin yritetty nujertaa ravitsemusterapian avulla ja fysioterapeutin jumppaohjeilla, mutta lupaavaa alkua pidemmälle en ollut koskaan päässyt. Itseluottamus ei siis ollut huipussaan.

Toukokuu 2014. Olin suunnannut kesätöihin kotiseudulle ja menin heti kesän alkajaisiksi Cambridge-valmentajan luo ensimmäistä kertaa. Äiti ja isä olivat aloittaneet omat projektinsa jo edellisenä syksynä, ja he olivat saaneet aikaan hyviä tuloksia ohjelman avulla. Heidän ansiostaan menin tapaamaana, toista valmentajistani, toivoen, että pystyisin samaan. Muistan, kuinka katkeransuloinen ensimmäinen tapaaminen oli. Oli murskaavaa kohdata tilanne, mihin oli itsensä ajanut, eikä kyyneliltä tai alahuulen väpättämiseltä vältytty. Toisaalta, harmin keskelle ilmestyi heti valopilkku, kun luotiin suunnitelma siitä, miten lähdettäisiin liikkeelle. Ohjelma ja suunnitelma vaikuttivat lupaavilta ja lähdin, niin valmentajan kuin kotiväenkin kannustamana, toteuttamaan sitä. Tulosta tuli välittömästi, mikä motivoi jatkamaan.

Kesän lopussa oli aika palata takaisin Jyväskylään opintojen pariin. Samalla valmentajani vaihtui ja aloin työstää tilannettani yhdessä toisen valmentajani, Maijun, kanssa. Vei jonkin aikaa, että sain sovitettua ohjelman epäsäännölliseen ja kiireiseen opiskelija-arkeeni, mutta asioiden loksahdettua paikoilleen paino jatkoi putoamistaan. Valmennuksessa lisäpotkua antamaan tuli Virkuttaja-passi, johon aloin kerätä tarroja tai leimoja erilaisten tehtävien tekemisen myötä; ruokalistojen tai liikuntasuunnitelmien laatiminen, ravintoaineisiin ja elintarvikkeiden ravintosisältöihin perehtyminen, erilaiset tutustumiskäynnit ja muut tarratehtävät tulivat osaksi projektiani. Ne paitsi innostivat minua ottamaan selvää asioista itse, myös valmensivat minua terveempään elämäntapaan ja parempiin valintoihin, joka ovat jo nyt arkipäivää. Viime kesän olin jälleen kotiseudulla, jolloin mietin Marian tykönä syntyjä syviä ja syksyllä Jyväskylään palattuani jatkoin jälleen Maijun luona. Olenkin siis saanut nauttia kahden valmentajan ohjauksesta.


Ensimmäisen vuoden aikana painoa putosi viitisenkymmentä kiloa, mutta toinen vuosi on mennyt jumittaessa noiden lukemien tuntumassa. Paino on välillä päässyt nousemaan, jonka seurauksena on tartuttu toimiin ja otettu tilanne nopeasti haltuun. Kun työn alla on niinkin suuri urakka, kuin minulla oli, tulee jossain kohtaa väistämättä eteen se hetki, jolloin motivaatio on valmentajien tuesta, omasta tavoitteesta tai jo tehdystä työstä huolimatta hukassa. Itse olenkin pohtinut juuri näitä motivaatiotekijöitä viime aikoina - minkä takia teen tätä, mikä on tavoitteeni sekä milloin ja miten haluan saavuttaa sen? Kun leijonanosa työstä on kuitenkin jo takana, ja saavutukset ovat jo näkyvissä, on toisinaan hankalaa löytää motivaatiota viime silauksen tiristämiseen.

Lisäksi olen huomannut, että päästäkseni tavoitepainooni on minun opittava vielä hurjasti asioita paitsi ruoasta ja liikunnasta, myös etenkin itsestäni. Minun on vielä käsiteltävä muun muassa suhdettani ruokaan, jotta voin tavoitteen saavutettuani myös onnistua pitämään painoni hallinnassa. Viime vuoden olen siis painon pudottamisen sijaan käyttänyt lähinnä valtavan tärkeään ajatustyöhön, jossa ihanien valmentajieni tuki on ollut tärkeässä roolissa. Valmennuksissa eteeni on osattu heittää juuri oikeita kysymyksiä, joiden avulla olen etsiytynyt kohti oikeampaa suuntaa. Hivuttaudun parhaillaan kohti tavoitetta, ja jahka saan vielä muutaman oivalluksen aikaiseksi, luulen olevani valmis viimeistelemään urakan ja aloittamaan varsinaisen työn - painonhallinnan. Olen matkan varrella kokeillut jokaista ohjelman tasoa, aina 1:sta 6:een saakka; eniten olen kuitenkin viihtynyt tasoilla 3 ja 4, jotka alkuvaiheessa riittivät reippaan pudotusvauhdin ylläpitämiseen. Sittemmin olen kokeillut kuitenkin myös paastoa ja tällä hetkellä olen itse asiassa käymässä tasolla 6. Välillä olen saanut aikaiseksi kaikenlaista säätöä ja matkani on toisinaan muistuttanut kunnon tasohyppelypeliä - Super Mariokin jäisi eittämättä toiseksi. Myös erilaiset tuotteet ovat tulleet tutuiksi; kokeiluun ovat päässeet niin puurot ja pirtelöt, kuin pasta ja patukatkin. Suosikkituotteiden lista on nykyään jo aika pitkä.

Tämä prosessi on kasvattanut minua huimasti. Terveellisten elämäntapojen ja tasapainoisen elämän lisäksi etsin ja rakennan omaa identiteettiäni. Olen koko elämäni ajan ollut ylipainoinen, eikä minulla ole kokemusta muusta. Normaalipainoista Satua en siis ole vielä koskaan tavannut, ainakaan niin, että sitä muistaisin. Näin ollen jokainen pudotettu kilo ja kadonnut sentti on asettanut minut aina uuden ja kimurantin tilanteen eteen. Miltei kahden vuoden mittaisen tutkimusmatkan tuloksena olen jo löytänyt kaikenlaista upeaa ylimääräisen painon sulaessa vartalosta pois. Tällä hetkellä voinkin todeta, että vähä vähältä ihanuus on pääsemässä valloilleen.

Ihminen ei koskaan voi pohjimmiltaan olla mitään muuta kuin oma itsensä, mutta muutoksen myötä olen uskaltautunut näyttämään todellista luonnettani avoimemmin ja pelottomammin. Äitini on puhunut ”sipuliefektistä” liittyen tähän prosessiin; kun ylimääräisiä kerroksia kuoritaan pois, se olennaisin - itse ydin - pääsee esille. Monesti kyyneliltäkään ei matkan varrella säästytä, mutta onneksi niihin pisaroihin tiivistyy lähinnä onnistumisen iloa. Minun ytimestäni kumpuaa nykyään muun muassa räväkkyyttä, riemua ja olemisen keveyttä, jotka eivät tällä tavoin ole aiemmin päässeet esille. Elämä on nyt monella tapaa erilaista, muun muassa liikkumisesta on tullut tärkeä osa arkea, sillä se on paljon helpompaa ja mukavampaa kuin aiemmin, sekä olo on ylipäätään paljon varmempi. Osaan tehdä hyviä valintoja ja tiedän paljon enemmän ruoasta ja liikunnasta, vaikka silti vielä on paljon opittavaa.

Kun vain malttaa luottaa ohjelmaan, Cambridgen avulla painon pudottaminen ja muutoksen aikaansaaminen on loppujen lopuksi aika helppoa ja mukavaa. Tuloksia saa aikaan nopeasti, mikä kannustaa jatkamaan projektin parissa. Itse en ole kuitenkaan ihan aina pystynyt pysymään ruodussa, mikä on tuonut tielle muutamia mutkia ja mäkiä. Niiden takia matkanteko ei ole ollut ihan niin suoraviivaista, eikä lopullista määränpäätä aivan vielä näy, mutta olen kuitenkin menossa oikeaan suuntaan. Yhtä varmasti kuin myrskyn jälkeen tulee poutasää, tulee ylämäen jälkeen jossain kohtaa väistämättä alamäki ja mutkien välistä löytyy aina pätkä suoraa tietä. Sitä paitsi, ei haittaa, että matkantekoon kuluu aikaa, sillä se taitaa olla, ainakin minun kohdallani, päämäärää tärkeämpi.

 

Valmentaja: Maiju Hyttinen