Seppis -19 kg

Ennen

Jälkeen

Jatkuva jojottelu syömisen kanssa. Milloin söin liikaa ja milloin liian vähän, mutta aina väärin. Myös neuvonantajia on ollut matkan varrella. Kolmesti aiemmin olen pudottanut isot määrät, joista aina reilusti tuli takaisin. Jäin kuitenkin sen verran voiton puolelle, että nyt oli helppo aloittaa.

Toimii. Ei mitään vaikeuksia paitsi muutaman viikon jälkeen, kun yritin syödä YHDEN leipäsiivun.

Tämä on helppo ja johdonmukainen menetelmä. Aluksi ei tarvitse pähkäillä muuta kuin aukaiseeko pussit vaakasuunnassa vai pystysuunnassa. Se on laihduttajalle unelmatilanne. Ei tarvitse laskukoneen kanssa penkoa kaupan hyllyiltä sopivaa sapuskaa.

Portaat menevät alas vuoroaskelin. Ei tarvitse hivuttautua sivuttain. Kävely ja liikkuminen kevyempää. Veren sokerit hyvät samoin verenpaine. Onhan tästä kaikenlaista muutakin hyötyä. Vaatteisiin menee rahaa, kun kaikki on uusittava.

Iloisempi ja myönteisempi olo. Jatkan vielä 16-18 kg pudotuksella ja keskityn pitämään painoni siellä.

Luulin, että joudun hoipertelemaan nälissäni näiden pussien kanssa. Nyt olen kuitenkin mieltynyt omena-kanelipuuroon ja kasviskeittoon siten, että pidän niitä ruokavaliossani jatkossakin.

Kokeilin 1970-luvulla pillerikuuria. Piti olla tehokas ja laihduttava nappi, mutta minulle tuli entistä kovempi ruokahalu. Ei toiminut. Sitten olin Painonvartijoissa, joissa lähti kymmeniä kiloja. Kun annettiin lupa syödä leipää aterian yhteydessä useampi siivu, alkoi painoa kertyä takaisin. Muutkin ruokailutottumukset muuttuivat. Sitten kokeilin lääkärin valvonnassa sitä erittäin vähäkalorista ruokavaliota (400 kcal) vuorokaudessa. Putosihan sillä, mutta arvaatteko, kun palasin syömään "normaalisti". Sitten oli vielä työnantajani kustantama kuntoremontti, jossa sielläkin sain 30 kg painoa alas vuoden aikana. Lääkäri sanoi minulle lähtiessäni, että pidä se paino nyt siinä (123 kg). Äläkä yritä laihduttaa ennen kuin olet varma, että paino pysyy. Olen sitä pitänyt nyt 20 vuotta siinä ja ajattelin, että nyt voisi normalisoida
tämän painoni. Luultavasti osaan sen pitää aisoissa.

Suosittelen. Myös niille, joilla on erinomaisen "hyvät ja ennakkoluuloiset tiedot" pussikuureista. Valmennusryhmät paikallaan.

Valmentaja: Nina Piippanen