Mirja -11 kg

Ennen

Jälkeen

Kimmoke lähti siitä, etten saanut enää kenkiä jalkoihin ja oli raskas liikkua. Puristi ja oli ahdasta sekä yleinen olotila oli epämiellyttävä. Kaupasta ei välttämättä löytynyt sopivia vaatteita, takit eivät menneet kiinni. Se oli tuskastuttavaa!

Tämä tapa oli ainoa mikä minuun on tehonnut. Olen oppinut ruokailurytmin ja syömään terveellisemmin. Nyt tiedän, mitä välttää. Aikaisemmin oli pitkät ateriavälit ja ruokailut tuli korvattua kaikella epäterveellisellä (karkit, makeat jugurtit, ylenpalttinen leipä jne).

En ollut aiemmin laihduttanut.

Nykyään minulla on kevyempi olo ja vaatteet tuntuvat mukavammalta. Oloni on myös vireämpi ja jaksan liikkua aikaisempaa enempi.

Olen tällä hetkellä tyytyväinen painooni, koska olen saanut Cambridge Ohjelmalla terveyttä edistävät noin 10 % pois ylimääräisestä painostani. Tulen mahdollisesti jatkamaan kohti uutta tavoitetta tulevaisuudessa, mutta nyt on näin hyvä. Suosittelen ohjelmaa kaikille, jotka haluavat pudottaa painoansa, jo 10 % auttaa huomattavasti jaksamaan arjessa.

Olen myös hämmästynyt kun kynteni ovat kasvaneet ja ovat paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Cambridge-ruuat olivat hyvänmakuisia .

 

 

Valmentaja: Satu Pispa