Sari -30 kg

Ennen

Jälkeen

Aloitin laihdutuksen, sillä olin kyllästynut omaan väsymykseeni ja paksuun oloon. Oma peilikuvani kauhistutti ja olin tyytymätön itseeni. Mietin myös, pystyykö yli 50-vuotias enää laihduttamaan.
Cambridge-ateriat olivat maultaan hyviä ja sain nopeasti flown päälle (aloitin tasolta 1). Kun paino lähti putoamaan, olin energinen ja motivoitunut. Niukka energian määrä ei tuntunut pahalta ja kokoaikainen ruuan ajattelu hävisi. Cambridge Ohjelmassa parasta on säännöllinen kontrolli. Valmentaja tuki on myös erittäin tärkeää.
Olen laihduttanut useita kertoja ja saanut hyviä tuloksia, mutta viimeiset vuodet painonpudotus ei ole enää onnistunut niinkuin nuorena. Pääsin kyllä 85 kiloon, mutta sen maagisen rajan alle en ole päässyt. Erilaisia pussikeittodieettejä olen kokeillut aiemmin, mutta en saanut mieleisiä tuloksia.
Nyt taso-ohjelman ja 30 kilon jälkeen koen olevani 10-vuotta nuorempi. Liikkuminen ja jaksaminen on helpottunut ja peilikuvani ei enää pelota.
Enää minun ei tarvitse piiloutua vaatteisiin (=kaapuihin). Kokonaisvaltainen hyvinvointi on myös parantunut, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Nyt kun alkaa painonhallintamatka ja siirryn tasolle 6, on yhtä tärkeää jatkaa valmentajalla käyntejä saavuttujen tulosten ylläpitämiseksi.
Olen kertonut laihdutuksestani ja innostanut useita ystäviäni Cambridge Ohjelmalle, voin todella suositella ohjelmaa!
Satu-valmentajani on ollut iloinen, energinen ja kannustava muistuttaen myös liikunnasta ja sen tärkeydestä.

Valmentaja: Satu Pispa