Sari -27 kg

Ennen

Jälkeen

Olen ollut lapsesta asti pyöreä ja laihduttanut koko aikuis ikäni. Olen laihduttanut lähinnä vain Painonvartioiden ohjeilla jolla sainkin monta kertaa hyviä tuloksia. Viimeisen kerran ennen toisen lapseni syntymää vuonna 2001. Paino tuli kuitenkin aina takaisin palattuani entiseen ruokavalioon. Nyt painoni oli noussut muutamassa vuodessa paljon ja painoin marraskuussa enemmän kuin koskaan ennen ja työni laatoittajana tuntui raskaalta. Aikataulutin painon pudotukseni niin että tavoitteessa pitää olla maaliskuun lopussa kun päästään muuttamaan uuteen kotiin. Tavoitteeseen pääsinkin mutta uuteen kotiin en vaan rakentaminen jatkui vielä maaliskuun jälkeenkin.

Laihdutus sujui nyt helposti ja nopeasti varmaan suureksi osaksi siksi että olin asiaa pohtinut ja päätöksen tehnyt että nyt kiloista on päästävä. Minun oli hyvin helppo pysyä camppi tasoilla kun töiden ja rakentamisen lomassa ei ehtinyt miettiä ruokaa. Aina kun teki mieli syödä jotain ylimääräistä niin ajattelin ystäväni sanoin että syönkö herkun vai olenko mielummin hoikka. Päätös ei ollut vaikea.

Olen tietysti kokeillut myös hoikkien ihmisten kehumaa syö vähemmän ja liiku enemmän elämää, mutta minulle kaikki heti nyt ihmisenä se oli mahdoton tehtävä päästä läskeistä eroon. Painonvartioilla pärjäsin hyvin kun olin vielä nuori, mutta kun myöhemmin kokeilin samoilla ohjeilla niin eipä enää paino niin helposti lähtenytkään. Cambridge sopii hyvin minun kaltaisilleni ihmisille joiden hermo ei kestä puolen kilon pudotuksia vaan on lähdettävä paljon ja äkkiä.

Voin paljon paremmin henkisesti sekä fyysisesti. Minulla ei vielä ollut mitään suurempaa painoon liittyvää sairautta tai vaivaa mutta oven takana varmasti kolkutti nekin. Yö uniin laihdutus on vaikuttanut todella paljon nyt nukun jopa koko yön kun aikaisemmin saatoin herätä hyvinkin viisi kertaa yössä. Jaksan työssäni paljon paremmin enkä ole aina hiestä märkä kun hiukan kovemmin paiskin töitä. Olen saanut hankkia aivan ihania uusia vaatteita ja edelleen olen ihmeissäni että voin todella mennä tavallisten ihmiset osastolle ja ottaa tangosta vaatteen kuin vaatteen ja se mahtuu päälle ja jopa näyttää hyvältä.

Elämäni hoikkana ei sinällään ole erilaista kuin lihavanakaan mutta esim jääkaapin sisältö on hyvinkin toisenlainen. Meillä ei aikaisemmin syöty kasviksia juuri koskaan ja salaattiakin oli aika harvoin. Nyt kun menen ruokakauppaan niin kärryssä on enemmän kasviksia kuin muuta ruokaa. Koko perhe tykkää uudesta ruokavaliosta ja nauttii suuresti kasviksista kun aikaisemmin niille nyrpistettiin nenää.

En todellakaan osannut odottaa että mahtuisin joskus kokoa 40 pienempiin vaatteisiin ja nyt olen saanut ostaa jopa koko 36 olevat housut kun kokoni aikaisemmin oli jopa 46.

Valmentaja on toiminut minulle tsempparina ja kun siirryin tasoilla ylemmäs eikä paino enää laskenutkaan toivottua tahtia ja teki mieli välillä herkutella niin oli tärkeässä roolissa puntarin vartija jonka luokse ei kehdannut mennä jos plussaa olisi tullut. Niinpä ei yhtään plussa viikkoa tullutkaan koko matkan varrella.

Valmentaja: Elina Ahvamaa