Marko -10 kg

Ennen

Jälkeen

Olin ylipainoinen noin 15 vuoden ajan. Ylipainoa oli tuon koko ajan tuo noin 10 kiloa. Lähtölaukauksen laihdutukselle antoi oma olotila.

Minulle Cambridge-ohjelma oli hyvä valinta. Laihduttaminen oli helppoa ja nälkää ei tarvinnut kokea. Tietysti tiukkojakin paikkoja oli, mutta niistä selvittiin. Minun mielestäni ohjelma opettaa helpolla tavalla uuden ruokailutavan.

Cambridge eroaa aiemmin kokeilemistani dieeteistä ja ohjelmista siten, että siinä keskityttiin uudistamaan ruokailutottumukset. Mitenkään liikuntaa väheksymättä näen omalla kohdallani, että laihtuminen tapahtui nimenomaa uudistamalla ruokailu. Muutamia vuosia sitten urheilin hyvinkin määrätietoisesti, mutta tuonakaan aikana paino ei pudonnut yhtään.

Laihdutuksen suurin hyöty on olotila.

Omasta mielestäni söin aikaisemminkin terveellisesti. Nyt tiedän, että syön terveellisesti.

Yllätys oli se, että miten paljon paino putosi.

Valmentaja: Maritta Meriluoto