Pia -20 kg

Ennen

Jälkeen

Olen ollut ylipainoinen koko ikäni ja neuvolakortissani kehotetaan välttämään herkkuja.
Sen vuoksi olen myös kokeillut monia laihdutuskuureja niissä kumminkaan onnistumatta.
 Keväällä 2014 tein taas päätöksen, että nyt saa riittää!! Ylipainoa oli kertynyt siinä vaiheessa melkein huimat 50 kg. Vuosi siitä eteenpäin olin onnistunut pudottamaan 30 kg liikunnan ja ruokavalion kanssa, mutta sitten taas alkoi ote lipsua ja huomasin palaavani vanhoihin huonoihin tapoihini.
 Silloin avukseni riensi ystäväni Miia Salminen, joka oli Cambridgen avulla itse pudottanut 30 kg ja toimii nykyään Cambridge valmentajana Uudessakaupungissa. Hän kehotti minua ottamaan yhteyttä oman paikkakuntani valmentajaan Mallaan ja niinhän minä tein.
 Aluksi olin hieman epäileväinen, mutta kaksi viikkoa aloituksesta vaaka näytti -8,8 kg. Totesin, että tämä toimii!!. Nyt olen normaalipainoinen ensimmäistä kertaa elämässäni ja elämä maistuu ihanalta. Jaksan leikkiä 3-vuotiaan tyttäreni kanssa, harrastan säännöllisesti liikuntaa ja mikä tärkeintä OSAAN SYÖDÄ OIKEIN.
 Kiitos Cambridge, Miia ja Malla, autoitte tekemään kanssani unelmani todeksi.

Valmentaja: Marja-Leena Heino