Jaana -6 kg

Ennen

Jälkeen

Olen Jaana, 59-vuotias, mieleltäni nuori naisihminen.
Rakastan satuja ja ehdottomia suosikkejani ovat Ruma ankanpoikanen ja Tuhkimo.  Näiden satujen keskushahmot ja heidän kivikkoinen tiensä kohti onnellista loppua on aina jaksanut kiehtoa ja kannustaa.
Halusin kipeästi kokea samanlaisen onnellisen lopun, koska olin väsynyt inhoamaan itseäni. Olin kyllästynyt turvonneeseen ja ilottomaan olemukseeni ja siihen, etten voinut katsoa itseäni peilistä tuntematta vastenmielisyyttä.
Kaipasin sitä tervettä naista, joka olin ollut muutamia vuosia sitten; ennen työuupumusta, erinäisiä leikkausoperaatioita ja näiden myötä tullutta liikuntarajoittuneisuutta.
Tunsin itseni rumaksi ankanpoikaseksi -ja halusin olla joutsen!
Kaipasin myös todellista, pysyvää muutosta. Olen aina yrittänyt liikkua kohtalaisen paljon, pidän liikkumisesta, olen myös opetellut syömään terveellisemmin enkä ole ollut varsinaisesti ylipainoinen, mutta… en tuntenut oloani hyväksi enkä pitänyt nykyisestä peilikuvastani. Siis siitä pöhöttyneestä, väsyneestä ja värittömästä naisesta, jolla oli silmien alla raskaat pussit.

Olin yrittänyt itsekseni muuttaa ruokavaliotani vieläkin terveellisempään suuntaan; olen ruokarajoitteinenkin, joten sekin toi omat haasteensa ja samalla koetin löytää mielekästä liikuntaa, mitä voisin harrastaa ”rapistuneella” kropallani. Yhtälö ei toiminut; olin jatkuvasti väsynyt ja alakuloinen. Painoa olisi pitänyt pudottaa muutamia kiloja, mutta se ei onnistunut ja yritykseni kuivuivat kokoon jo muutamassa kuukaudessa. En halunnut uskoa, että tie parempaan oloon on yhtä kärvistelyä ja kiukuttelua.

Viimeisenä oljenkortenani päätin kokeilla Cambridgeä. Suhtaudun yleensä mitä suurimmalla epäluuloisuudella kaikenlaisiin ”poppaskonsteihin” ja varsinkin niihin, jotka lupaavat nopeaa ja helppoa lopputulokseen pääsyä. Kaikki menetetyt kilothan tulevat kuitenkin takaisin, korkojen kanssa! Sitä paitsi tiedostin kyllä tosiasian, että iäkkäänä naisena painonpudotus on hankalampaa kuin nuorena.
Nytkin alussa kaikki tuntui ihan liian helpolta ollakseen totta; vain ensimmäisen viikon 2-taso oli ehkä liian rajua, mutta 3-tasolle siirryttäessä olo kohentui. Ulkonäössä tapahtui muutosta välittömästi, kun turvotus alkoi pikkuhiljaa laskea kasvoista ja kehosta ylimääräisen nesteen poistuessa. Viivyin n. 2 vk kullakin tasolla ja pientä muutosta tapahtui koko ajan, myös repsahduksia, mutta pääsääntöisesti suotuisaan suuntaan!
Oli vaikea uskoa, että ohjelma todella toimi. Motivaatio kohosi tulosten myötä ja uskonpuutteen vallatessa mielen Outi tsemppasi ja muistutti pienen ihmisen pienistä muutoksista. Se auttoi. Hyvänä neuvona oli myös puntarin nostaminen niin korkealle kaapin päälle, ettei sitä tullut tuijotettua turhan usein!
Kuukausi on nyt kulunut ”kotitasolla” ja paino on aikalailla vakiintunut kohdilleen. Seurannassa käyn edelleen, sillä tsemppaus ja rohkaisu auttavat paremmin jaksamaan niinä aallonpohjahetkinä.

Olenko siis onnistuja? Tavallaan, koska olen saanut muutosta aikaan. Mutta todellisena onnistujana uskallan pitää itseäni vasta sitten, kun olen saanut pidettyä itseni tässä kunnossa.
Mitä tällä matkallani olen oppinut: tuoteselosteet ja ravintosisällöt luen entistä huolellisemmin, teen vertaillen valintojani enkä automaattisesti valitse gluteenitonta tuotetta ajatellen sen olevan ”paras” tai ”terveellisin” vaihtoehto normi kahvipullalle.
Entistä enemmän kiinnitän huomiota myös rasvojen koostumukseen ja sokerin määrään. ”Herkuton” elämä ei olekaan ankeata ja harmaata. Itselleni tärkeää on ollut ymmärtää, että ruuan ei tarvitse olla lohtu suruun, täyte tyhjyyteen, palkinto onnistumiseen tai piristys voimattomuuteen vaan ravinnonlähde, jota ilolla nautitaan!

Oloni on nyt kevyempi ja ”kapeampi”, mikä tuntuu sekä liikkuessa että vaatteita pukiessa.  Jaksan hölkätä kuten ennenkin eikä liikkeelle lähteminenkään ole niin vaivalloista kuin väsyneenä ollessani.
Koen saaneeni uuden mahdollisuuden elää hyvää elämää ja tästä haluan pitää kiinni. Positiivisena asiana koen myös sen, että pidän itsestäni jälleen ja hyväksyn peilikuvani. Voin ilman itseinhoa katsoa peiliin ja hymyillä. Kiitos kuuluu myös Sinulle, Outi.

Kaikille kanssasisarille ja -veljille toivotan hyvää matkaa kohti terveellisempää elämää

Valmentaja: Outi Kolehmainen