Jaana -15 kg

Ennen

Jälkeen

Ennen laihdutuksen aloitusta olin elänyt jo pitkään hyvin stressaavassa elämän vaiheessa. Työ kuormitti minua kovasti ja mietin kuumeisesti koko ajan, mitä muutoksia minun pitäisi tehdä asian suhteen. Hain lohtua ja helpotusta stressiin hyvästä ruuasta, enkä yhtään jaksanut miettiä, mitä suuhuni pistin. Myöskin liikunta väheni huomattavasti. Olo oli tosi surkea ja ahdistava. Pikkuhiljaa paino nousi sellaisiin lukemiin, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tiesin, ettei minusta yksin ole siihen, vaan tarvitsen henkistä tukea ja säännöllistä kontrollia. Paikallislehdestä huomasin Tuija Lundströmin mainoksen Cambridge ohjelmasta. Tartuin heti tähän mahdollisuuteen tietäen jo sisimmässäni, että tämä on se juttu, jolla onnistun.
Cambridge laihdutus oli minulle täysin uusi kokemus. Olin aikaisemmin kokeillut kaikenlaisia mahdollisia laihdutuskuureja huonolla tuloksella. Cambridge laihdutus oli yllättävän helppoa ja yksinkertaista. Ja mikä parasta tuloksia alkoi näkyä nopeasti. Valmentajani, Tuija Lundströmin, asiantuntevalla tuella ja ohjauksella jaksoin viikosta viikkoon pysyä ohjelmassa.

Olen laihduttanut Painonvartijoilla noin kaksikymmentä vuotta sitten. Se onnistui, kun noudatin tiukasti ohjeita ja kävin säännöllisesti punnituksissa tai ryhmätapaamisissa. Olen kokeillut useita ihmedieettejä, mutta epäonnistunut niissä, koska minulla ei ole silloin ollut tukea valmentajasta tai ryhmästä. Koen, että minulle sopii juuri tällainen selkeä, ohjauksessa oleva laihduttaminen.

Laihdutuksen myötä oloni keveni kaikin puolin. Fyysisesti aloin voida paremmin ja oma vireystilani kohosi huomattavasti.  Itseluottamukseni vahvistui päivä päivältä ja tyytyväisyys omaan kehooni kasvoi. Sain lisää henkistä voimaa ja energiaa, minkä avulla pystyin toteuttamaan muutokset myös työelämässänikin. Jäin virkavapaalle vakituisesta työstäni ja perustin oman yrityksen.
Ruokailutottumukseni ovat muuttuneet paljon parempaan suuntaan. Ruokailuajat ovat säännölliset, annoskoot normaalit ja turhien välipalojen  syönti on loppunut. Olen oppinut myös kuuntelemaan tunteitani paremmin ja hallitsemaan stressiäni. Enää en lohduttaudu ruualla, vaan lähden mieluummin vaikka virkistävälle kävelylenkille. Nautin työstäni yksityisyrittäjänä ja olen todella tyytyväinen itseeni ja elämääni nyt.
En osannut odottaa, että laihduttaminen olisi näin helppoa ja yksinkertaista. Minusta löytyi yllättäen luonteenlujuutta toteuttaa unelmani ja päästä tavoitteeseeni.

Valmentaja: Tuija Lundström